Vinkit kuivan ihon hoitoon

Vinkit kuivan ihon hoitoon

Jos iho tuntuu kuivalta ja karhealta, sen pinta hilseilee, halkeilee tai punoittaa, ei hätää. Kun pidät ihostasi hyvää huolta, oireet monesti lievittyvät. Edellä kuvatut oireet voivat olla ihon ominaispiirre tai liittyä esimerkiksi vallitsevaan vuodenaikaan tai ikääntymiseen. Lue ihonhoitovinkkimme kuivalle iholle – näin onnistut! 

Lääketieteen näkökulmasta katsottuna kuivan ihon pintakerros, epidermis, on kuivunut. Tämä aiheuttaa iholle lievän tulehduksen, joka voi oireilla muun muassa kutinana. Ihon hyvinvointiin vaikuttavat niin perimä, ikääntyminen kuin ulkoiset tekijät. Esimerkiksi talvella huoneilma on kuivaa ja iho voi oireilla, toisaalta myös toistuva saippuapesu saattaa kuivattaa ihoa. Joskus lopputulos on monen tekijän summa.

Tee ihonhoidosta rutiini. Panosta myös ruokavalioon.

Ihonhoitovinkit kuivaihoiselle

  • Korvaa saippua kevyillä, vesipitoisilla perusvoiteilla tai erityisesti kuivan ihon puhdistustuotteilla ja -öljyillä.
  • Puhdista iho liasta ja hiestä säännöllisesti, mutta älä kuormita sitä liiallisella peseytymisellä. Vältä runsasta saippuan käyttöä tai esimerkiksi hankaavaa pesusientä tai -harjaa.
  • Kuivaa itsesi lempeästi pyyhkeellä taputellen, älä raasta ihoa.
  • Kosteuta ihoasi välittömästi peseytymisen jälkeen. Näin ikään kuin lukitset kosteuden iholle. Suosittelemme esimerkiksi Aquaphor-tuotteita: ne hoitavat, suojaavat ja rauhoittavat ihoa. Suuren suosion saavuttanut Eucerin Aquaphor Soothing Skin Balm -voide sopii pienemmille ihoalueille – kuten kuiville kantapäille – ja Eucerin Aquaphor Healing Ointment Spray -suihke koko vartalolle.
  • Ota tavaksi ravita ihoasi kosteuttavilla voiteilla ja suihkeilla 1–2 kertaa päivässä. 
  • Tarkista myös ruokavalio. Saahan ihosi riittävästi vitamiineja, antioksidantteja, flavonoideja ja kivennäisaineita? Esimerkiksi vihreät kasvikset, porkkana ja paprika sisältävät ihoa hellivää A-vitamiinia, kiivi, kukkakaali ja sitrushedelmät puolestaan iholle tärkeää C-vitamiinia. Kuiva iho rakastaa myös pehmeitä tyydyttymättömiä rasvoja. Varmista, että lautasellasi on esimerkiksi lohta, rypsiöljyä sekä pähkinöitä ja siemeniä.

UUTUUS! Aquaphor-vartalosuihke kosteuttaa kuivaa ihoa

Uutuus!

Eucerin Aquaphor Body Ointment Spray -vartalosuihke kosteuttaa, uudistaa ja rauhoittaa tehokkaasti erittäin kuivaa ja ärtynyttä ihoa. Se sopii myös oireiden ennaltaehkäisyyn. Koostumukseltaan suihke muistuttaa suosittua Aquaphor-voidetta, mutta on huomattavasti kevyempi. Se imeytyy nopeasti, minkä ansiosta tuote sopii kiireiseenkin arkeen. Spray toimii myös ylösalaisin, joten sitä saa levitettyä helposti esimerkiksi selkään.

Aquaphor-vartalosuihke rauhoittaa ja viilentää välittömästi ihoa. Kliiniset testit ovat osoittaneet, että Eucerin Aquaphor Body Ointment Spray hoitaa ja suojaa kuivaa sekä ärtynyttä ihoa, edistäen samalla ihon omaa uudistumisprosessia. Suihkeen ainesosat tukevat ihon hyvinvointia. Esimerkiksi glyseroli ja pantenoli auttavat sitomaan kosteutta ja tehostamaan ihon omaa uudistumisprosessia. 

90 % vahvistaa: lievittää välittömästi kuivaa ja karheaa ihoa

3 syytä valita Aquaphor-vartalosuihke

1. Välitön helpotus kuivalle iholle. Suihke muodostaa puoliläpäisevän suojakalvon, joka siirtää ja sitoo ihanteellisesti kosteutta ja happea. Siksi vaikutus kestää pitkään.
2. Sopii koko vartalolle ja päivittäiseen käyttöön. Toimii myös ylösalaisin, eli suihketta saa levitettyä helposti selkään sekä laajoille ihoalueille. Älä kuitenkaan käytä kasvoilla.
3. Hajusteeton ja säilöntäaineeton. Ei tuki ihohuokosia.

Kuivan ihon hoito on vinkeillämme helppoa. Ja kuten monessa muussakin asiassa, onnistuminen vaatii toistoja. Ota siis ihon kosteuttaminen osaksi päivittäisiä rutiinejasi ja varmista, että käyttämäsi ihonhoitotuotteet sopivat kuivalle iholle. Jos oireet eivät helpotu tai iho kutisee voimakkaasti, voi olla hyvä idea vierailla myös ihotautilääkärin vastaanotolla tai kysyä lisää neuvoja apteekkihenkilökunnalta.

Voit ostaa Eucerin-tuotteita apteekeista ja apteekkien verkkokaupoista.

Lähteet:
https://www.terveyskirjasto.fi/
https://www.eiransairaala.fi/fi

Kuivan ihon hoitoon